Valo laski pehmeästi ikkunasta, täyttäen huoneen kultaisella hehkulla. Aikuinen tyttö otti pallon käsiinsä. Hän tökkäsi sitä varovasti jalallaan, ja pallo pyöri puulattialla.
Aluksi liikkeet olivat hitaita ja varovaisia, mutta jokaisen minuutin myötä hänestä tuli yhä itsevarmempi.
Hän heitti palloa seinään ja sai sen kiinni takaisin, hyppy hyppyltä, nauru sekoittui pallon kevyeseen kopinaan.
Jokaisessa lyönnissä tuntui energiaa, vapautta ja hetkestä nauttimisen iloa.
Pallo pomppi korkealle, ja hän pelasi sen kanssa ketterästi kuin aikuinen, mutta samalla palaten lapsuuden hetkiin, joissa ei ollut huolia, vain leikki ja liike.
Kun huone kaikui pallon pomppimisesta, hän pysähtyi hetkeksi, katsoi palloa ja heitti sen uudelleen ilmaan — leikki jatkui kuin pieni onnenhetki, joka oli piilotettu yksinkertaiseen liikkeeseen.