Kun leijona joutui hengenvaaralliseen tilanteeseen, mies veti sen rohkeasti pois jyrkänteen reunalta. Se, mitä seurasi, oli sydäntä raastavaa – jokainen sekunti tuntui venyvän ikuisuudeksi. Sam pystyi viimein hengittämään vapaammin. Raikas ilma täytti hänen keuhkonsa kuin vapautus pitkän ja painajaismaisen hetken jälkeen. Hän pakotti itsensä rauhoittamaan katkonaista hengitystään, tietäen, että paniikki vain pahentaisi tilannetta.
Hänen kätensä vapisivat hienoisesti, ja lihaksia poltti yhä muistutus valtavasta ponnistuksesta, jonka hän oli tehnyt pelastaakseen eläimen.
Pelosta huolimatta Sam tunsi yllättävän ja selittämättömän yhteyden olentoon, jonka hengen hän oli juuri pelastanut.
Sydän jyskytti rajusti, melkein korvissa asti, mutta hän tiesi, ettei yksikään hetki ollut merkityksetön. Yksi ainoa väärä liike voisi syöstä leijonan — tai hänet itsensä — takaisin vaaraan.
Hän tarkkaili ympäristöä äärimmäisen huolellisesti: liukkaat kivet, hauraat oksat ja epävakaa maa tekivät jokaisesta askeleesta arvaamattoman. Sam tiesi, että seuraava liike olisi ratkaiseva — se voisi merkitä elämän pelastumista… tai katastrofia, josta he eivät ehkä koskaan toipuisi.